Hiukassa kajahtaa Rok

21.07.2010

Hiukka Rok tarjoaa kansalle ilmaisia musiikkielämyksiä Hiukan rantamaisemissa tulevana perjantaina.

Tapahtumassa esiintyvät Viidakkorumpu & Vihainen Tarzan, Celestichaos, SanaDon, Five Minutes For Myself sekä Brüssel Kaupallinen.

Viidakkorumpu aloittaa soiton kello 18 ja ranta hiljenee kello 22 mennessä.

llmainen Hiukka Rok -tapahtuma on järjestetty talkoovoimin kuvankauniissa Hiukassa vuodesta 1989. Rokin järjestelyistä vastaa tänä vuonna ensimmäistä kesää sotkamolainen Paavo Komulainen.

SanaDon -yhtyeessä rumpuja soittava Komulainen pääsee myös itse lavalle illan aikana. Tapahtuman alkuperäinen idea onkin tarjota paikallisille yhtyeille tilaisuus live-esiintymiseen yleisön edessä.

Sotkamolaista sukujuurta löytyy myös Five Minutes For Myself -yhtyeen riveistä. Helsinkiläisen yhtyeen kitaristi Joni Virkkunen asui elämänsä ensimmäiset 20 vuotta Sotkamossa.

Five Minutes For Myself on helsinkiläinen, kahden tytön ja kolmen pojan bändi, jota on muusiikkimediassa verrattu muun muassa The Soundsiin, Paramoreen ja Skunk Anansiehen.

Bändi haluaa kuitenkin julistautua "koko maailman Five Minutes For Myselfiksi" omanlaisella musiikillaan, jossa keskiöön on asetettu sana RROKK, kertoi Virkkunen.

Vuoden 2009 keväällä Five Minutes For Myself valloitti tiensä Emergenza-bändikilpailun Suomen kolmen parhaan joukkoon.

Kajaanilainen Viidakkorumpu & Vihainen Tarzan sijoittui kolmanneksi tämän vuoden Kainuun paras bändi -kilpailussa.

Celestichaos on myös kajaanilainen yhtye, joka nykyisellä kokoonpanolla on soittanut progressiivista metallia vuodesta 2008. Keikkailun lisäksi yhtye työstää parhaillaan uutta levyä.

Illan pääesiintyjä Brüssel Kaupallinen on oululainen agressiivista suomenkielistä rockia soittava viiden miehen yhtye.

Lähde: Sotkamo-Lehti

Uutiset
02.09.2010:
Tennisviikonloppu Vuokatissa

31.08.2010:
Odotettu ja toivottu Kolmas Nainen esiintyy RockKatissa

31.08.2010:
Vuokatin Vaellus 65. kerran uudistetulla reitillä

Tarjoukset
Holiday Club Katinkulta:
Rosson tarjoukset

Holiday Club Katinkulta:
RockKatti 1.10.2010 Katinkullassa

Holiday Club Katinkulta:
Ruskaloma Katinkullassa 2 vrk ja 3 vrk

Vuokatti YouTubessa
Vuokatti Lajikoulu
 
Sivuvalikko In English Rus Sivukartta / Sitemap